Tällä kertaa blogitekstin keskiössä on lopputyön tekeminen jonkin palkkaa maksavan tahon toimeksiannosta. Korkeakoulumaailmassa lopputyön suorittaminen tarkoittaa yleensä jotakin tutkimustyötä, jonka aihepiirit vaihtelevat riippuen omasta erikoistumisalasta. Palkallinen lopputyö on opiskelijalle yleensä erittäin hyödyllinen tilanne, sillä sen avulla voi opiskelujen aikana tienata palkkaa, sekä saada niin sanotusti jalkaa yrityksien ovien väliin. Suhteita ei valmistumisen jälkeen ole koskaan liikaa, kun suorittaa itse työnhakuprosessia.
Luonnontieteellisen, ympäristötieteellisen ja metsätieteellisten alojen asiantuntijoiden ammattiliitto eli Loimu suosittelee, että parhain tapa palkita gradutyöntekijä on palkkasuhde. Palkkasuhdetta perustellaan sen vuoksi, että työlainsäädäntö suojaa opiskelijaa ja hänelle kertyvät työsuhteeseen perustuvat etuudet. Muita palkitsemistapoja ovat esimerkiksi palkkiot, stipendit ja apurahat. Loimu suosittelee palkaksi 2800 e/kk, kun työnantaja haluaa teetättää gradutyön ulkopuolisella osapuolella. Suosituksesta huolimatta, en itse ainakaan kuullut, että kukaan saisi tuollaista palkkaa gradutyön suorittamisesta.
Automaattisen terminaaliajon turvallisuuden kehittäminen ja toimintavarmuus / varapuheenjohtaja
Sain palkallisen gradutyön toimeksiantona Stora Ensolta. Aiheena on automaattisen terminaaliajon turvallisuuden kehittäminen ja toimintavarmuus. Teoreettinen konteksti on lyhykäisyydessään sellainen, että eräällä tuotantolaitoksella hakeajot on onnistuttu automatisoimaan ja tämän koko prosessin mahdollistavan teknologian toimintavarmuutta halutaan tutkia mahdollisimman monessa eri keliolosuhteessa. Erikoistun siis näiltä näkymin puunhankinnan ja metsäteknologian opintojaksoihin. Sain työnantajalta palkkioksi gradusta neljän kuukauden työsuhteen ja tittelini on ylempi toimihenkilö. Palkka on noin 2200 e/kk, joka on omasta mielestäni täysin riittävä. Vaikka palkkasuhde on neljä kuukautta, työnantaja ei odota sitä, että työ valmistuisi neljässä kuukaudessa. Itse koen palkallisen gradun erittäin motivoivaksi viitekehykseksi lopputyölle tulosten mentäessä suoraa käytännön työelämään.
Metsäalalta julkaistut pro gradu –tutkielmat / talousvastaava
Metsämiesten säätiön toimeksiannosta tutkin metsäalalta julkaistuja pro gradu -tutkielmia, joiden julkaisupäivämäärä osuu aikavälille 2018–2021. Tutkimuksessa Itä-Suomen ja Helsingin yliopistojen metsätieteiden gradut luokitellaan ennalta määriteltyihin luokkiin, minkä lisäksi tehdään myös muita aineistoanalyyseja. Tutkimuksen on tarkoitus valmistua ensi syksynä, jolloin esitellään tulokset. Tutkimuksen toteuttamisesta maksetaan palkkio.
Tutkimuksen tavoitteena on muun muassa tarkastella graduja yliopistojen opetussuunnitelmien näkökulmasta ja havainnoida, vastaavatko gradujen aiheet opetussuunnitelmaa. Tämän lisäksi tarkoitus on löytää keinoja parantaa työelämäyhteistyötä ja yritysten mahdollisuuksia teetättää tutkimuksia yliopistoissa. Opiskelijalle yrityksen toimeksianto on tärkeä osa opintoja ja toisaalta myös mahdollisuus näyttää omaa osaamistaan. Yritys saa uutta tietoa tutkittavasta aiheesta ja pystyy mahdollisesti kehittämään toimintaansa, minkä lisäksi yrityksen on mahdollista rekrytoida uusi työntekijä.
Lannoitetaimet vs. lannoittamattomat taimet kääntömättäissä ja muokkaamattomassa maassa / edunvalvontavastaava
Olen aloittanut pro gradu -tutkielman tekemistä Metsä Groupille. Kyseisessä tutkielmassa vertaan täsmälannoitetun taimen ensimmäisen kasvukauden kasvua lannoittamattomaan taimeen. Lannoitetuissa taimissa käytetään ruotsalaista ArGrow-lannoiteraetta, joka kylvetään taimen juureen pottiputkeen asetetulla erillisellä ArGrow-laitteella. Tutkimusaihe on hyvin mielenkiintoinen, koska aiheesta ei ole vielä juurikaan tutkimustietoa. Ruotsissa lannoitteen tehoa on tutkittu ja ainakin lannoitevalmistaja lupaa, että lannoite parantaa taimen kasvua.
Olen työharjoittelussa Metsä Groupilla huhtikuusta elokuuhun ja saan tehdä gradua harjoitteluni aikana. Tutkimusta varten taimet istutetaan toukokuussa ja mittaan taimien kasvun elokuussa. Kasvun mittauksien jälkeen aloitan aineiston tilastollisen analysoinnin. Tutkimuksen tulokset pitäisi olla valmiina lokakuuhun mennessä. Metsä Group maksaa erillisen palkkion vielä gradun toteuduttua.
Vaikka kyseessä on gradu, joka toteutetaan yrityksen toimeksiantona, on yliopisto silti vahvasti mukana tuomassa avustusta ja ideoita tutkimuksen toteuttamiseen.
Metsäpalopuun ominaisuudet / puheenjohtaja
Minun pro gradu -tutkielmani toteutetaan yhteistyössä Luonnonvarakeskuksen kanssa. Lukelta sain materiaalit ja tilat työn tekemiseen sekä myös ohjaajan. Luken kautta opinnäytetyöni tutkimus on osa suurempaa kokonaisuutta. Tutkimukseni käsittelee metsäpalopuun mekaanisia ominaisuuksia ja sen käyttömahdollisuuksia sahateollisuudessa.
Oman opinnäytteeni tekemisen suoritan kurssien ohella nyt kevään aikana. Suoranaista palkkasuhdetta minulla ei ole, vaan palkkio työnteosta tulee apurahojen kautta. Mikäli opinnäytteeseen ei saa palkkasuhdetta, työn tekemistä voi hyvin rahoittaa erinäisillä apurahoilla, joita on runsaasti saatavilla metsäalan opiskelijoille.